Mainos alkaa

Mainos loppuu

21.10.2024 09:17:00 - Päihtyneitä auton kuljettajia liikenteessä Hämeessä

Tiedote: Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 135 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä. Liikenteestä tavattiin muutamia päihtyneitä kuljettajia. PÄIJÄT-HÄME  Kello 11.50 aikaan partio pysäytti Heinolassa Pöytähonganmäentiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 34-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta seitsemän kertaa.  KANTA-HÄME  Kello13.00 aikaan sai partio Riihimäellä tehtäväksi mennä tavoittelemaan autoa, jossa ilmoittajan mukaan niin kuljettaja kuin matkustajat ovat sekaisin. Partio tavoitti henkilöauton Kulmalan Puistokadulla. Autoa kuljettanut 52-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 13 kertaa.  Kello 20.50 aikaan partio pysäytti Janakkalassa VT3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 35-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 1.31 mg/l. Mies kuljetettiin verikokeeseen epäilyn varmistamiseksi ja hänet määrättiin ajokieltoon. 

Lähde: Poliisi

Linkki: https://poliisi.fi/-/paihtyneita-auton-kuljettajia-liikenteessa-hameessa

* sijainti ei ole tarkka, vain suuntaa antava

Mainos alkaa

Mainos loppuu

* sijainti ei ole tarkka, vain suuntaa antava

Mainos alkaa

Mainos loppuu

Jaa linkki:

21.10.2024 09:17:00 - Päihtyneitä auton kuljettajia liikenteessä Hämeessä | Piipaa.fi

Mainos alkaa

Mainos loppuu