30.12.2023 15:20:00 - Useita rattijuopumuksia vuoden viimeisenä viikonloppuna

Tiedote: Tilanteet sattuivat Etelä- sekä Pohjois-Savon alueella Leppävirralla perjantaina klo 22 aikaan Kokoojatiellä oli paikkakuntalainen mies ajanut päihtyneenä henkilöautollaan törmäten ensin liikenteenjakajaan ja sitten vastaantulijoiden kaistan ylitse tien reunapenkkaan päätyen. Ajoneuvo vaurioitui ajokelvottomaksi. Miehelle suoritettu alkometripuhallus oli tulokseltaan 1,22 mg/litra. Mies käytettiin verikokeissa. Ei loukkaantumista tilanteessa kellekään. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Savonlinnan Punkaharjulla perjantaina klo 18 aikaan Savonlinnantiellä poliisipartio pysäytti Juukalla asuvan miehen ajamassa matkailuautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus taasen oli 0.00 o/oo. Mies käytettiin verikokeissa. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Mikkelissä lauantaina klo 02 aikaan Lönnrotinkadulla poliisipartio pysäytti mikkeliläisen miehen ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus oli 0.00 o/oo. Mies käytettiin verikokeissa. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.  Pieksämäellä lauantaina myös klo 02 aikaan Järvisuomentiellä poliisipartio pysäytti kangasniemeläisen naisen ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus oli 0.00 o/oo. Hänet käytettiin verikokeissa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähde: Poliisi

Linkki: https://poliisi.fi/-/useita-rattijuopumuksia-vuoden-viimeisena-viikonloppuna

* sijainti ei ole tarkka, vain suuntaa antava

* sijainti ei ole tarkka, vain suuntaa antava

Jaa linkki:

30.12.2023 15:20:00 - Useita rattijuopumuksia vuoden viimeisenä viikonloppuna | Piipaa.fi